PNG
PNG 31 sukellusta myöhemmin
04-Nov-2007 18:25
Niinkuin otsikosta näkyy, viimeiset kymmenen päivää on tullut päätoimisesti sukellettua. En ole edes ottanut paljoo kuvia, täytyy Lansi-Papualla kunnostautua. Toisaalta on ollu välillä ihan mukavaa olla ilman kameraa. Päällimmäisenä PNG:n reissusta mieleen jäi riuttojen hyvä kunto ja monimuotoisuus. Näkyvyys oli ehkä hieman heikko, vedessä oli runsaasti planktonia ja muuta massaa. En kuitenkaan valita, 15-25m riittää mulle.
Toinen 'kohokohta', joka jäi kelin takia väliin Suurella Valliriutalla oli haiden houkuttelu. Täytyy sanoa, että hieman alkoi jännittämään, kun valkotaplahai alkoi näykkimään sukelluskaverin räpylöitä kesken operaation. nou hätä. Toinen hyvä muisto kyseisiltä sukelluksilta oli viimeinen stoppi kolmessa metrissä aivan laivan peräosan alla. Kaksi harmaata riuttahaita ui rinkiä ympärillä ja kolmas pyyhkäisi noin metrin päästä ohi. Sulavasti liikkuu. Ei kelvannu pekan kankku. Pienistä juhaneista mieleen on Harlequin Shrimp ja semmonen myrkyllinen mustekala.
Helposti suositeltava reissu sukeltajalle joka on kiinnostunut riuttojen elämästä. Kannattaa olla jo hieman kokemusta bongaamisesta, reissu on ehka antoisampi. Mulla oli vaikeuksia pysyä mukana. Ainut miinus on tietty hylkyjen puute
Ei kaikki kuitenkaan ollut ruusuilla tanssimista. Toisinaan otti aivoon
Viimeinen ilta Port Moresbyssa, olin Davidin ja Annin vieraana Papuan jahtiklubilla, expatteja pullollaan. Matka jatkuu Lansi-Papualle (Irian Jaya), tarkemmin Bandan merelle huomenna kello 05.30 Read More...
|
Father's Reef
04-Nov-2007 13:45
Matkan toinen pääkohde, Father's reef. Iskän riutalla
viihtyy isommat kalat
Mukavaa hommassa on, että sukelluspaikkoja tuntuu riittävän. Siirrymme heti sukelluksen jälkeen uudelle apajalle.
Riutan sukelluskohteita: Midway, Jackie's knob (vihjeeksi knob=bommie), Leslie's knob, The Arch, Jayne's Gully, Belinda's, Kilibob's knob.
Bongattuja harvinaisuuksia: slipper lobster, sponge crab, twinspot linefish, harlequin shrimp. Read More...

Witu Islands
31-Oct-2007 13:48
Ajoimme yon yli Kimbesta Garove/Witu saarille, jossa
vietetään seuraavat 3 päivää. Witu saaret muodostuvat
kahdesta erillisesta saaresta ei Garove ja Witu
saaresta. Kanadalainen lakimies, David, näyttää
mallia, katohan kuvista. Toi mun kalansilmälinssi ei
oikein toimi, kun bongaillaan pikkusia. Taidan pitää
linssin pinnalla.
Aina kun pysähdyttiin "mestalle" sukeltamaan, paikalliset meloivat palmusta koverretuilla kanooteillaan vaihtamaan hedelmiä ja kasviksia sokeriin tai muihin elintarvikkeisiin. Rahatalous ei oo ylettyny tänne saakka. Kaikki tuntui pureskelevan buayta, paikallista nautintoainetta.
Viimeisenä Witu päivänä vierailimme Kraaterissa olevassa kylässä. Kraateri on juuri mitä nimesta voi päätellä. Noin kilometrin läpimitaltaan oleva tulivuoren kraateri, syvimmät paikat ovat noin 200m ja matalimmissa paikoissa voi sukeltaa. Kylä oli varsin hyväkuntoinen tai ainakin hyvin tehty alunperin verrattuna muihin vastaaviin. Ilmeisesti Katolilaisten lähetyssaarnaajien rakentama (rakennettu joskus 50 luvulla). PNG:n itsenäistyttyä lähetyssaarnaajat lähtivät ja nyt paikat ovat rappeutuneet. Oli ihan hauskaa vierailla kuivalla maalla.
Read More...

Kimbe Bay
29-Oct-2007 17:47
Air Niugini sai kun saikin kaikki kamat ja miehen
Cairnssista Port Moresbyn kautta Hoskinssiin, vaikka
hieman piti painorajojen kanssa taiteilla.
Toistaiseksi en ole vielä maksanut ylipainosta
missään, puhumalla tuntuu pääsevän pitkälle.
Cairnssin lentokentälla jouduin pakkaamaan toisen
räpylän muovipussiin ja sitten kelpas kassaneidille.
Meinas hymyilyttää, mutta parempi oli pitää pokka.
Hoskinssin kenttä oli varsin kotoisa. Matkatavarat
nostettiin puiselle pöydälle kentän viereen ja vot,
kamat kyytiin ja kohti venettä. Ajomatka
lentokentältä Walindiin oli noin tunnin luokkaa,
asfaltoitu viidakkotie, tiessä oli enemmän reikiä kun
kotoisassa juustossa.
Olen Peter Hughesin Stardancer liveaboardilla ja tarkoitus olisi kiertää Eteläisen Bismarkinmeren paremmat riutat ja dyykkipaikat (West New Britain), kohteina Kimbe Bay, Witu Islands ja Father's riutta. New Britain on PNGn suurin saari. Tilaa tuntuu olevan, laivan kapteenin, Harryn, mukaan reissun aikana tuskin nähdään muita valkonaamoja. Kapu on muuten kiwi, samoin kuin kokki. Kokki päätti avautua het ekana iltana, että työsopimuksessa lukee, etta hän voi nauttia hapanta vapautuneesti. Yleensä kait tämmösillä reissuilla miehistollä on nollatoleranssi, tämä ei sitten päde kokkiin. Toivottavasti sapuskat maistuu.
Ajattelin kirjoitella koko PNG osuuden Suomeksi ja vastaavasti Länsi-Papuan vedon englanniksi. Tästä lähtee kuukauden non-stop sukellusbakkanaali, koko rahalla
Seuraavan kerran aikaa vietetään
kuivalla maalla Joulukuun alussa. Silloin
majailen Filippiineillä. Read
More...